Kyltissä lukee Maija ja Kalevi. Se osoittaa punaista tupaa kohti. Vaikka talvi on saanut vettä niskaansa ja naapurin lumiukko seisoo vihreällä maalla, näyttävät kasvihuoneesta kajastavat valot herkulliselta talven sadolta.
Saaristo on ehkä lumeton, mutta kaunis kaikki tyynni. Sen tarjoamaan rauhaan tulivat myös Maija ja Kalevi, kun he päättivät asuttaa punaista taloa täyspäiväisesti ja ympäri vuoden. Mutta tarina punaisen tuvan takana alkaakin paljon kauempaa.
”Vanhempani toivat meidät lapset tänne vuonna 1947. Isäni perusti tyhjästä metallijalostustehtaan, jossa tehtiin kuparisia kahvipannuja. Tehdas oli tuo rakennus tuolla”, Kalevi kertoo ja osoittaa hyvän kivenheiton päähän suurta keltaista taloa.
Talon historia avautuu valokuvien kautta. Kalevi levittää siistin albumin auki ja mustavalkoiset otokset kertovat tuotannon kasvusta muihinkin astioihin kuin pannuihin. Mainosmatkoja, kuvia suomalaisilta suurilta tähdiltä, siisteissä riveissä upeita astioita. Ja siinä, hymyilevä herrasmies, Kalevin isä, Väinö Rothberg.
”Kun pannutehdas myytiin, perusti isä pesulan. Järvipesun. Hän oli innostuva ja innovaatioita täynnä.”
Sittemmin keltainen tehdasrakennus myytiin, mutta isän peruja ovat kuitenkin Kalevin ja siskon talojen ympärillä leviävät maat. Maijan ja Kalevin punainen tupa oli tehdasaikoina työläisten asuttama. Kaksi perhettä, pihalla navetta ja ”kylmäkellari”, mihinlouhittiin järvestä puolen metrin paksuisia jääpaloja ja peitettiin sahanpuruilla.
”Sillä tavalla pysyi maito kylmänä”, Kalevi kertoo.
KUN MAIJA KALEVIN TAPASI
Kysyttäessä Maijan ja Kalevin tapaamista, naurattaa kumpaakin.
”Tyttökaveri pyysi mukaan Hotelli Turkuun. Se oli vuosi 1965. Olin harmissani, kun kesäloma oli loppunut ja piti taas mennä töihin. En olisi välittänyt lähteä, mutta suostuin sitten kuitenkin. Ja se lähteminen oli kohtalokasta”, Maija nauraa.
Alkujaan Iitistä kotoisin oleva Maija saapui Turkuun sairaanhoitajaksi valmistuneena työn perässä. Kalevin kanssa Maija meni naimisiin kaksi vuotta tapaamisen jälkeen. Perheeseen syntyi kaksi lasta ja tällä hetkellä Kalevi ja Maija ovat Oton, Topiaksen ja Iiriksen isovanhempia.
”Olemme heille Maija ja Kallu. Mutta olemme käyneet lastenlasten kanssa keskusteluja siitä, mitä me olemme. Vaikka ei sanotakaan mummiksi ja papaksi perinteisellä tavalla, niin olemme kuitenkin sitä ydinperhettä”, pariskunta kertoo.
OMA MAA MANSIKASTA MUNAKOISOON
Kun Maija ja Kalevi kävivät kaupunkiasunnosta viikonloppuisin punaista tupaa remontoimassa asuttavaksi, sai talo uusia siipiä ja alkoi muotoutua parin tulevaisuuden pysyväksi kodiksi. Lasten muutettua kotoa tuli Maijalle mieleen, josko he kaksi muuttaisivat kaupungista kokonaan saareen.
”Maalaistyttönä kaipasin multaa kynsien alle”, Maija hymyilee.
Ja sen mullan loppumiselle ei ole pelkoa. Talon toisen suuren remontin ajan Maija ja Kalevi asustivat keltaisessa tehdasrakennuksessa.
Kun oma tupa oli valmis, sai Maija lahjana puutarhaan kasvihuoneen. Suurehkon peltokaistaleen vieressä se seisoo ryhdikkäänä oman terassinsa kanssa.
”Olemme hyvin omavaraisia. Tulee perunoita, tomaatteja, kurkkua, raparperia, munakoisoa. Kohta on aika valita siemenet taas”, Maija kertoo.
INSPIRAATIOTA SAARESTA
Kalevi johdattaa omaan työhuoneeseensa. Se on yksi lisäsiivistä, jonka Maija ja Kalevi ovat rakennuttaneet taloon. Huoneen kattorajassa on pieni ikkuna avoinna, se on talon alkuperäisen päädyn ikkuna.
Ikkunan alla on riveittäin tauluja teatteriesityksistä vuosikymmenten ajalta. Turun ruotsalaisen teatterin kapellimestarina toiminut Kalevi istuutuu flyygelinsä ääreen ja kertoo uransa suurista kohokohdista kuvien kautta.
”Tässä Anneli Saaristo esitti pientä roolia, ihan ensimmäistään. Ei yhtäkään repliikkiä”, Kalevi hymyilee.
Monet suuret taiteilijat ovat tulleet Kaleville ja Maijalle tutuiksi teatterivuosikymmenien varrelta. Ja ihmisten lisäksi myös miljoonakaupungit.
”Kävin tutustumassa New Yorkin ja Lontoon teatteritarjontaan monta kertaa. Viivyin aina muutaman viikon ja joskus katsoin kolmekin esitystä päivässä”, Kalevi nauraa.
Monet suuret esitykset ovat juuri Kalevin sovittamia Suomen markkinoille.
Maija lähti usein toisella viikolla Kalevin jäljestä suurkaupunkiin. Lontoota pariskunta sanookin niin tutuksi, että siellä voisi mennä ilman karttaakin paikasta toiseen.
”New York on niin suuri, että vaikka siellä on käynyt toistakymmentä kertaa, siellä on silti uutta nähtävää ja voi sitä maanalaista!”, Maija kertoo.
SAARIEN ANNIT
Suuren työtahdin aikaan Kalevi saapui punaiseen tupaan kaupunkiasunnosta ammentamaan luonnosta inspiraatiota työhönsä. Lattioille oli levitettynä papereita ja nuotteja. Maija taas saapui saareen myös ammentamaan luonnosta niin mielenrauhaa kuin satoakin.
”Sienimetsällä on niin rauhoittava vaikutus. Siellä unohtuu kaikki stressi”, Maija kertoo.
Pariskuntaa arveluttaa asukasluvun kasvaessa sillan riittävyys.
”Tiettyinä kellonaikoina silta on aivan tukossa. Joistakin risteyksistä ei pääse edes kääntymään”, Kalevi kertoo.
”Pitääkö aina tapahtua jokin katastrofi ennen kuin jotakin tehdään”, Maija kysyy.
Luonto on kuitenkin kaavoituksista huolimatta aivan Maijan ja Kalevin käden ulottuvilla. Kun katsoo ulos, näkee peltoa ja metsää, kun haistaa ilmaa, meri tuoksuu. Luonto antaa, toiselle taiteen takia, toiselle rauhan ja sadon kautta. Maukasta sienipiirakkaa tarjoileva Maija hymyilee, kun Kalevi sanoo, että Maija paistaa aina joka aamu piirakan.
”Juu ja minä herään aamuisin sinun serenadeihisi.”
Mitä syntyy sujuvan kuuntelijan ja sadonkorjaajan sekä sujuvan syöjän ja taiteilijan parisuhteesta? Kaunis rakkaus, joka tekee kahdesta yhden ja loistaa punaisemmin kuin mikään saarissa nähty punaisin tupa.
Ketkä: Kalevi ja Maija Rothberg
Asuvat: Omakotitalossa Hirvensalossa
Kalevi harrastaa: musiikkia ja nurmikon leikkaamista
Maija harrastaa: puutarhanhoitoa, sadonkorjuuta, ruoanlaittoa
TEKSTI JA KUVAT: ANNA-MARI TAIPALUS
Juttu on julkaistu Maininki-lehdessä helmikuu 2009
Lue näköislehti klikkaamalla kuvaa: